Elämä ja matka

Istun taas junassa. Täpötäyden junan täydessä lemmikkivaunussa. Matkaseuralaiseni on onneksi ottanut tosi lungisti, sillä meillä on iso lemmikkipaikka ja näin ollen oma rauha (eikä nelijalkaisen tarvitse edes olla lattiatasossa). Tämä oli viimeinen vapaa lemmikkipaikka Kiirastorstain iltajunassa, vaikka lippu on ostettu jo yli 1,5 kuukautta sitten... Hyvä meidän kannaltamme, mutta junan eteisessä matkustaa nainen kolmen ison koiran kanssa, joten pakostakin mielessä käy ajatus, että voisikohan näihin juhlapyhien ruuhkajuniin jonain vuonna lisätä vaikka vaunuja? Tällä kertaa alkumatkasta ehti vähän katsella valoisaan aikaan maisemiakin, vaikka ei nuo nyt niin kauhean kummoiset olleet etenkään Helsinki-Pasila-Tikkurila-akselilla. Nyt on jo pimeää, onhan kello jo melkein kymmenen, ja huomaan, että nukkumaanmenoaika alkaisi ainakin sisäisen kellon mukaan kolkutella ovella, sen verran silmät painavat. En kuitenkaan osaa nukkua - en oikein koskaan ole osannut nukkua junassa. Pitkänmatkan...

Viikot vierivät kauheaa vauhtia tällä matkallani nimeltään Uusi ura. Yhtenäkään päivänä ei ole harmittanut lähteä töihin, mutta toki välillä olen kokenut riittämättömyyden tunteita, kun on niin paljon opittavaa. Silti tunnen olevani juuri oikeassa paikassa, tekemässä sitä mitä sydämeni on halunnut jo pitkään. Uuden uran lisäksi tähän matkaan kuuluu tosiaan myös uusi koti. Koti tuntuu jo täysin kodilta, vaikken olekaan ottanut stressiä irtainvarastossa pinottuna odottavista purkamattomista muuttolaatikoista tai "väärän"värisestä keittiönpöydästä. Toki niitä laatikoita käyn läpi vielä pikkuhiljaa, mutta valtaosa purkamattomista saa jäädä varastoon tai konmaritan niiden sisältöjä pois. Myös keittiön pöytä tulee vaihtamaan väriä, mutta ehtiihän tuon. Nelijalkainen ystäväni on sopeutunut uuteen kotiin hämmentävän hyvin - ei minkäänlaista eroahdistusta haukkumisen tms. muodossa, vaikka olin siihen varautunut. Mamman kulta on selvästi ymmärtänyt, että tämä on nyt meidän kahden m...