Uusi yritys - yksin olemisesta ja kohtaamisista

Tänään tekniikka ei ole ollut mun puolella... Olen yrittänyt vaihtaa yhteen palveluun salasanaa, mutta sivusto ei suostu toimimaan (ainakaan iPadilla). Olen yrittänyt päivittää cv:tä nettikahvilassa, mutta koneella ei ollut Wordia, joten muotoilut heitti ihan häränpyllyä. Sen jälkeen onnistuin poistamaan edellisen postaukseni, kun olin tallentanut draftina aiemman version tekstistä ja luulin poistavani sen draftin. *huokaus* Pitäisi varmaan käydä nukkumaan, mutta laitetaan nyt vielä tämä aikaisempi versio tekstistä koskien yksin olemista ja kohtaamisia, niin ei jää täysin nämä pohdiskelut pois.

Yksin ollessa on pakko kohdata itsensä. Muiden ihmisten ympäröimänä on helppo vain mennä virran mukana ja turruttaa sisäinen ääni puuhasteluun, muiden kanssa seurusteluun, arkiseen suorittamiseen. Olen toki alkanut kuunnella omaa sisäistä ääntäni koko ajan paremmin jo viimeisen vuoden aikana elämän vuoristoradan napattua kyytiinsä. Silti iso syy sille, että lähdin yksin pitkälle reissulle (maahan, jonka kieltä osaan vain alkeiden verran) oli se, että tiesin pystyväni täällä itsetutkisteluun ihan eri tavalla kuin arjen pyörityksessä koti-Suomessa. Bonuksena on se, että täällä kaukana hengittäminenkin tuntuu helpommalta.

Vaikka toisaalta olisi kiva jakaa näitä kokemuksia jonkun toisen kanssa, niin on kyllä sangen vapauttavaa olla ihan yksin. Ihmisten joukossakin voin halutessani kadota omaan pieneen kuplaani, kun en juurikaan ymmärrä ympäröivää puheensorinaa. Matkustellessani voin tehdä mitä mieleen juolahtaa - tai olla vaikka koko päivän tekemättä mitään ihmeellistä. Saan syödä ja juoda juuri silloin kun itsestä siltä tuntuu eikä tarvitse neuvotella kenenkään kanssa siitä, että mitä syötäisiin. Vapauttavaa.

Toki tämä on jossain määrin myös yksinäistä, mutta yleensä lähinnä vapauttavaa. Nykyään osaan nauttia jopa illallisesta yksin. Reissun alkuvaiheessa tuntui jotenkin epämukavalta mennä syömään illallista yksin, mutta enää yksin ravintolan illallispöytäänkään istuminen ei ole mikään juttu. Toki illallista on edelleen mukavampi syödä seurassa, mutta yksinkään ei tule fiilistä, että pitäisi vain napata jotain nopeaa, vaan osaan rauhoittua hyvän ruoan äärelle ja nautin seuratessani ihmisiä ympärilläni.

Kolme viikkoa autiomaassa oli toisaalta hyvää aikaa itsetutkiskeluun, mutta toisaalta El Saltadorissa oli kuitenkin lähes koko ajan ihmisiä ympärillä ja olin osa yhteisöä, joten ihan samalla tavalla en ehtinyt uppoutua omiin ajatuksiini kuin mitä tien päällä ollessa. Olen toisaalta huomannut, että yksin omien ajatusten kanssa voi olla muutaman päivän kerrallaan, mutta sen jälkeen on hyvä päästä tuulettamaan pääkoppaa jonkun toisen kanssa jutellen. Onneksi kohdalleni on sattunut paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa olen päässyt käymään todella mielenkiintoisia keskusteluja. Keskustelujen aiheet ovat olleet välillä hyvinkin syvällisiä ja olemme puhuneet muun muassa matkustelusta, parisuhteiden kariutumisista, kulttuurieroista, unelmatyöstä, meditaatiosta sekä pettämisestä ja valehtelusta (surullisen yleistä nykyään). Moni kohtaamistani ihmisistä on ollut itseni tavoin tietoisella henkisen kasvun ja itsensä etsimisen matkalla. Tuntuukin kuin Universumi olisi ihan tarkoituksella tuonut eteeni näitä tavalla tai toisella samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

Vaikka tällä hetkellä nautinkin yksin olemisesta, niin totta kai mieltä lämmittää, kun joku kaipaa. Kun perheenjäsen laittaa viestiä ja kysyy mitä matkalaiselle kuuluu tai ystävä viestittää ajattelevansa minua. :) Ja tietenkin kommentit blogissa ilahduttavat joka kerta. Vaikka toisaalta nautinkin omaan kuplaan katoamisesta ja yksin olemisesta, niin en ole täällä eristäytyäkseni muista vaan ennen kaikkea tutustuakseni itseeni paremmin.